 |

Moikka kaikille pitkästä aikaa!
Elossa ollaan, jos jotkut ihmettelee, kun meitä ei ole näkynyt
missään :) Oli tarkoitus pitää hieman taukoa viime kesän jälkeen,
mutta sehän venyikin sitten pääsiäiseen asti. Muutimme Helsinkiin,
Ullanlinnaan ja samalla seuraksemme muuttui Border Agility Team
ry. Shokki vaikuttaa nyt siis stadin kinginä ja Slaagi prinsessana
:D
Pääsiäisenä uskaltauduimme siis kisoihin melkein 8 kk totaalitauon
jälkeen. Tuloksina 2 x hyl ja yksi vääntönolla sijalla 5. Kuudes
huhtikuuta oli BATin SM-joukkueen karsintakisa (näitä siis 8 yht)
jollain konstilla selvittiin taas maaliin nollalla, tällä kertaa
sija 2 ja täydet pojot joukkuetta varten :) 12.4. olimme vielä
kirmailemassa Riihimäellä Laamasen sujuvilla radoilla, tuloksina
nolla (sija 2) ja hyl. Nollia on tullut kuin ihmeen kaupalla.
Toivottavasti kevään myötä taas rupeaisi tulemaan sujuvuuttakin
ratoihin :) Elikkäs nollia uupuu enää kaksi, ja samalla myös siis
tuplanolla.
Slaagille olisi tarkoitus nyt keväällä vähän kanssa opetella
esteitä. Putkea kerkesi vaan mennä ennen tätä luovaa taukoamme ja
ikää neitosella on nyt vuosi ja 3 kk :) Ja tosiaan kisoissa
nähdään!! (Järvenpää 26.4)
Terkkusin,
Karo, Shokki ja Slaagi


|
|
|
SM-kisoista kuulumisia!
Otimme varaslähdön kisaamiseen jo perjantaina Tampereen
Koiraurheilijoiden kisoissa, tuloksina hylky ja 0-voitto.
Lauantain joukkueradalta tuli yksi harmittava kielto. Sunnuntaina
hyppyradalta selvittiin nollalla, sijoittuen kolmanneksi.
Perusradalla sitten hylkäännyttiin tuttuun tapaan. Kokonaisuutena
olen kuitenkin todella tyytyväinen viikonloppuun, leuka
murtuneenakin kisoista selvittiin :D

Photo: Irene Vinha
Seuraavaksi hurjastellaan Vöyrillä perjantain
KV-kisassa ja lauantain Avoimissa SM-kisoissa sekä heinäkuun
lopulla MM-karsinnoissa.

Photo: Irene Vinha
|
| |
Paistaa se aurinko näemmä risukasaankin :D
Huotarin Peten kurssi oli todella antoisa ja paljon tuli taas
uutta ajateltavaa treenaamiseen ja kisaamiseen. 5.5.2007
Janakkalan kisoista saimme nollavoiton ja hylyn. Ellille kiitoksia
mukavasta matkaseurasta. Helatorstaina Tamskin kisoista voitimme
kansainvälisen kilpailun nollalla ja näin saimme ekan CACIAGimme.
Kisa oli samalla myös serti-cupin osakilpailu, joten myös sinne
lunastimme paikkamme. Toisesta kisasta ylsimme vielä nollaan,
sijalla 2. Olipas päivä :)

Kuva: Touho
Slaagin kanssa ollaan opittu paljon uusia
juttuja pentukurssilla.. Yritän saada pikku tytsystä kuvia
sivuille ensi viikolla.
|
|
|
Huhtikuu 2007: 28.4.2007
Shokin kanssa ollaan kisattu tänä keväänä melko paljon, vaikkei
tuloksista niin ehkä uskoisi :D Nollat ovat olleet yllättävän
tiukassa, mutta ehkä tämä tästä muuttuu kesää myöten varmemmaksi.
Tänä viikonloppuna Huotarin Pete tulee kouluttamaan Takuille.
Slaagi täyttää tänä viikonloppuna 16 viikkoa ja pentukurssikin on
jo aloitettu. Mätsäreihin ollaan
suuntaamassa toukokuun puolella
pikkuneidin kanssa.

|
| |
Maaliskuu 2007: Shokki sai Slaagin!
Slaagi-borderi siis kotiutui joukkoomme. Hyvin on mennyt kaikin
puolin. Kovin on reipas ja fiksu pikku-tytsy. Aika rajujahan nuo
leikit on, milloin painitaan tai revitään leluja yhdessä
taistellen.. Ja hippasta ulkona. Slaagi on mestari vaanija :)
Shokki nauttii, kun sai vihdoin painiseuraa. Tosin karvoja on
vähentynyt aika reippaasti leikkiessä. Yritän saada lisää kuvia
otettua..

|
| |
Tulevia kisoja:
20.5.2007 Turku - 27.5.2007 Valkeakoski
|
|
 |